Sohva paikallaan

Sunnuntai-ilta kotisohvan nurkassa. Kyllä, sohvan! Se saapui fanfaarien saattelemana perjantaina. Fanfaarit on kyllä pientä liioittelua. Sen toi mulle kaks tyyppiä, jotka ei ois ees halunnu kantaa sitä sisälle asti, koska se muka oli liian iso. Niitten mielestä olisin siis voinut kantaa sen paikalleen itsekseni autokatoksesta. Miesten logiikkaa, tai ainakin logiikkaa, missä ei ole järjen hiventä. ;) Ystävällisen keskustelun myötä pääsimme kuitenkin yhteisymmärrykseen siitä, että sohvan paikka on sisällä. Olin hyvin perillä siitä, että en ollut ostanut omaan asuntooni sohvaa, mikä ei sinne mahdu.

Perjantaina yleisfiilis meinas kyllä mennä hieman ahdistuksen puolelle, mistä isä ja armas pikkusiskoni saivat puhelimen välityksellä paljon hupia. (No, on aina ilo ilahduttaa muita... vaikka se tapahtuisi tahattomasti.) Samana päivänä mulle tuotiin paitsi sohva, myös pesukone ja telkkari. Lopputuloksena oli eteinen ja olohuone täynnä valtaisia avaamisen ja asennuksen vaativia paketteja. Nainen sisälläni hätääntyi, mutta onneksi illan tullen avulias joukkio exän johdolla astui hätiin. Pojat kysyivät tullessaan, että pelottaako mua täällä yksin. Vastasin että ei tietenkään, ei tänne miestä siksi tarvita. Sisälle päästyään totesivat, että kyllä sä melko selvästi ainakin johonkin sitä miestä tarvisit. Oli miten oli, ainakin tarvin just tuollaisia ihania ystäviä! Maailmassa oli balanssi ja sukupuolten välillä tasa-arvo kun mä laitoin pojille iltapalaa ja ne asensi ja siirteli huonekaluja ja kodinkoneita haluamiini paikkoihin. ;D Niin se homma eteni ja ahdistuskin taittui. Ystävien seurassa on hyvä olla. Kotona kivempi kuin baarissa, niin pysyy turhat miesahdistuksetkin poissa.

Muuten viikonloppu on menny aika leppoisissa meiningeissä. Tänään käväisin koulukaveri-Grahamin luona teellä ja juteltiin mun seuraavasta lyhärikässäristä. Se oli ihan mielettömän hyödyllistä. Purettiin avainkohtaukset pieniin paperilappuihin ja pelattiin niillä miettien käännekohtia ja tarinan etenemistä. Sain myös käsikirjoitusohjelman läppäriini. Ihanaa kun on avuliaita ihmisiä ympärillä! Nyt kirjoittaminen on pelkkää iloa (varmasti...), kun ei tarvitse enää tuskailla muotoseikkoja. Ainoa mitä ohjelma ei ikävä kyllä mieti puolestani, on MITÄ kirjoittaa. ;) Siispä mietintämyssy päähän ja ajatuksista tekoihin eli itse kirjoitusprosessiin. Mitäpä sitä muuta sunnuntai-iltana sohvan nurkassa tekisi. :)