Epätoivottua epätoivoa

Eilen oli aika ankea naistenvaivapäivä (joka kyllä sekin parani iltaa myöten kohtuulliseksi kämppiksen tarjotessa kainaloa ja sympatiaa), mutta tämä päivä alkoi auringonpaisteella ja käänsi mielialan jälleen positiiviseksi. Ja mikäpä olisikaan sen parempaa lääkettä orastavaan alakuloon kuin kunnon shoppailureissu? Nainen sisälläni tiesi, että kun hankkii uuden laukun ja huulikiillon, ei kerta kaikkiaan voi murjottaa!

Kirjoittamisen sujumattomuus saa sekin ajoittaisen epätoivon pintaan. Oon ollu tekstini kanssa aika ihmeissäni ja jumissa. Viime palaute tosiaan repi suht valmiina pitämäni outlinen taas kappaleiks ja nyt oon sitten koittanu keräillä palasia ja luoda niistä ja täysin uusista elementeistä jotain toimivampaa. Toivottavasti tähän on nyt päästy, kun henkilöt on muutettu enstistäkin kärjistetymmin erilaisiksi ja taustatarina on mietitty kuntoon. Totuuden hetki koittaa perjantaina, kun mulla on tapaaminen meidän "yliopettajan" kanssa.

Sitä voisi ajatella, että romanttisten komedioiden suurena ystävänä ymmärtäisi kyseisen lajityypin peruslähtökohdat ja dilemmat oikein hyvin, mutta jostain kumman syystä ne on kyllä ollu aivan kadoksissa omasta tekstistä. Nyt tilanne on tämä: On talonmies ja sosiologinainen, joilla on yhteinen (romanttinen) menneisyys ja yhteisiä ystäviä, ja jotka leffan alussa joutuvat toistensa seinänaapureiksi. Nainen yrittää ratkoa epämukavan tilanteen tieteellisillä ja järkeen perustuvilla faktoilla, kun taas miehen tapa lähestyä ongelmaa ja myös koko maailmaa on käytännöllinen; tekoja puheen sijaan. Jottei homma olis aivan simppeli, on tietysti kaikilla ulkopuolisillakin joku mielipide ex-pariskunnan suhteesta ja kuvaan astuu myös naisen "perfect match"...

Näistä aineksista siis pitäisi saada soppa keitettyä. Aiheeseen palattaneen tuonnempana... Lopuksi vielä näkymä huoneeni ikkunasta. Näissä maisemissa siis pitäisi inspiroitua. :)