Muutama päivä meni nauttien olemisen sietämättömästä keveydestä. Eilen oli ensimmäinen arkipäivä täälläoloaikana. Siitäkin tuli juhlaa koulun jälkeen päivällisellä Chinatownissa, mieltä ei liikaa mustentanu edes se seikka, että uusi kirjallinen tuotokseni sai milteinpä täystyrmäyksen. Sen kanssa on siis otettava pari askelta taakse päin, yrittäen miettiä mikä tarinassa on olennaista. Taas kerran. Kirjoittaminen on uudelleenkirjoittamista, tämä fakta menee selkäytimeen ja sormenpäihin.
Kävin kämppisten kanssa teatterissa perjantaina. Ne jo aiemmin mainitsemani neljän BBC-käsikirjoittajan pienoisnäytelmät oli ihan huippuhyviä. Hyvää nauruterapiaa ja treeniä myös kuullunymmärtämisen saralla. :) Pubitarjontaakin on tullut tsekattua jo tätä lähikapakkia kauemmas. Näillä on kyllä joka kadunkulmassa viihtyisä vaihtoehto olohuoneelle ja kelpo alen saa parhaimmillaan 1,35 punnalla. ;) Nyt olen jo oppinut siihenkin, että pubista poistuttaessa kuuluu asiaan moikata myös tiskin lähistöllä hengaavat vanhat gentlemannit. Täkäläinen luontevuus aloittaa keskustelu kenen tahansa tuntemattoman kanssa on välillä kadehdittavaa suomalaisnäkökulmasta. Vaikkakin kolikon kääntöpuolena viikonloppuiltaisin urpoja englantilaisjuntteja katsoessa tulee mieleen, että kyllä suomalainen on käyttäytymiseltään ja muutenkin paljon mainettaan parempi.
Manchesterin haltuunotossa olen edistynyt siis kiitettävästi sekä kävely- että juoksuaskelin (wohoo tuolle jälkimmäiselle, puolimaratontavoite on asetettu motivoivaksi voimaksi!). Keskusta on kokonaan oma lukunsa. Lauantaina siellä oli niin paljon väkeä, etten ole moisia väkimääriä nähnyt kerralla kuin ehkä festareilla. Suurkaupungin tuntua. Siellä on myös niin paljon kauppoja, että melkein hirvittää. :D Toisinaan tulee hirveä kiusaus lipsahtaa ostamaan uusia vaatteita, levyjä, mitä vaan. Olen kyllä taistellut kulutushulluutta vastaan aika menestyksekkäästi. Hyvänä rajoittimena toimii kaksi mukaanottamaani laukkua. Uikkarin ja toisen nopeasti kuivuvan juoksupaidan kävin ostamassa, ne tuskin lisäävät vielä paluumatkan ylikiloja tuntuvasti!
Lauantain kanaalikävelyllä kirkastui myös se, miksi Tamperetta sanotaan Manseksi. Piippuja ja punatiilitehdasrakennuksia ihmetellessä tulee kotoisa olo. Tuo seikka helpottanee koti-ikävää, jos se äityy pahaksi. Toistaiseksi lääkkeeksi on toiminut myös Imogen Heap, Zen Cafe ja läksärisoittolista (kiitos kaverit, kun ootte laittanu sinne niin kivoja biisejä!).
Ensimmäiset vieraatkin ovat vahvistaneet tulonsa. Prahan Carlos on tulossa Lontooseen työasioissa ja tulee samalla moikkaan mua tänne jo reilun viikon päästä. TT taas on tulossa huhtikuussa samalla kun viettää lomaa muissakin Euroopan kohteissa. Maailma on pieni. Ihmiset menevät ja tulevat yhtenään, loikka ilmojen halki ja olet toisaalla. Mikä ihana ajatus silloin kun tutut ympyrät ahdistavat. Mutta mikä ihana ajatus sekin, että jossakin, muutaman tunnin matkanteon päässä, on oma kotimaa ja rakkaat ihmiset.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti