Oikeastaan ihan kohokohta viime aikojen tekemisien suhteen oli Tommin ja Juhan kanssa Edaleen, joka sijaitsee Peak Districtillä tunnin junamatkan päässä. Mikä ihana rauha ja avarat maisemat! Päätimme valloittaa korkeimman huipun ja lähdimme 10 kilometrin reitille. Harmi vaan sää oli vähän sumuinen maisemien täydelliseen ihailemiseen, mutta se mikä 600 metrin korkeudessa oli hienoa niin tuntui kuin yhtäkkiä olis ollu naparetkellä. Siellä oli ihan kunnolla lunta. Nousu oli aika kova puolikuntoisena, mutta yhtä kaikki reissun jälkeen oli mahtava olo. Reissun kruunasi tuhtiakin tuhdimpi bangers and mash paikallisessa pubissa takkatulen loimussa. Ja illan ja jalkatreenin viimeisteli samaisen illan baarikierros, jossa kämppisten kanssa pistettiin jalalla koreasti oikein kunnolla!
Edalen maisemia. Oiva paikka muuten lampaiden laskemiseen! ;)
Retkikuntamme.
Lumiraja jäi taakse ja laskeutuminen jatkuu. Juhalta "lainattu" ruisleipä pitää naisen tiellä.
Lopulta olen ehtinyt käväistä myös lähimuseossa (Whitworth Art Gallery), jossa on menossa hauska tapettitaidetta esittelevä Walls Are Talking -näyttely (seinilläkin on tarinansa, vaikka ne eivät puhu). Hauska näyttely, vaikkei ehkä äkkiseltään vaikuta mielenkiintoiselta. Toinen kiinnostava näyttely kertoi taiteilijasta, joka oli tehnyt taidetta luomalla sivupersoonan, toisen identiteetin, jona eli elämää muutaman vuoden ajan. Tämän kokeilun tarkoituksena oli heijastaa yksinäisyyttä ja ihmisten suhdetta toisiin. Mielenkiintoinen ajatus. Tuli mieleen Heta Kuchka, muutaman vuoden takainen vuoden nuori taiteilija, jonka työ käsitteli aihetta "jos olisin kasvanut Amerikassa, elämäni olisi ollut tällaista".
Vihdoin reipastuin lähtemään myös keskusta-alueen ulkopuolelle, kohteena oli moderni Salford Quays. Oli ihanaa kävellä auringonpaisteessa kanavien varrella. Loin myös ensisilmäyksen kuuluisaan Old Traffordiin. Sinne toivottavasti pääsee palaamaan tämän kevään edetessä, toivottavasti ihan matsipäivänä. Sotamuseossakin kävin tutkailemassa sitä isän vierailua silmälläpitäen (vaikka saa nähdä tapahtuuko se koskaan - on siitä puhuttu mutta mitään toimia asian eteen ei Suomen päässä ole tapahtunut). Huisi museo. En enää ihmettele, että se on Englannin Lonely Planetissa merkitty 15 "must see" -kohteen listalle. Siellä on nyt menossa vaikuttava sotavalokuvanäyttely. Perusnäyttelyyn taasen kävelin sisään kun siellä oli joku ihme show käynnissä. Tuntui kuin olisi kävellyt keskelle sotatannerta. Joka paikassa jyrähteli, valot välkkyi ja kuului tiedotuksia. Kaiken huippu oli että siellä oli mahdollisuus haistaa sodan hajuja, esimerkiksi saappaissa 30 päivää vanhentunutta jalkahikeä. Yäääk.
Salford Quays
Ilta saapuu Quaysiin. Sotamuseo on kuvassa vasemmalla.
Tällaisia tänne. Ensimmäistä vierastakin odotetaan saapuvaksi, kun Leeni on tulossa visiitille. Ihanaa saada ruisleipää ja salmiakkia - ja tietysti ystävä kylään!!
Lopuksi vielä terveydellinen tilannekatsaus: ärsyttää kun vieläkin on kurkku täynnä limaa. Tää sairastuminen tuli puolikasta ajatellan mahdollisimman huonoon saumaan. En oo päässy tekeen mitään yli kahteen viikkoon, jos tuota haikkia ei oleta lukuun. Kyllähän mä sinne voin mennä juokseen, mutta aikatavoitetta ei kyllä paljon tällä treenaamisella voi asettaa. Ärsyttävää. Harkitsen nyt pitäiskö tavoite siirtää toukokuulle (jos sillon olis joku juoksu) tai syksyyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti