Itse levollisuus

Mietin mitä oikein kirjoittaisin kun tapahtumat ja ajatukset vellovat päässä epämääräisenä massana. Mistä päästä lähden tätä oloa purkamaan, mikään ei ole huonosti, muttei mitenkään ihmeellisesti myöskään. Elo on siis tavallista, jos nyt niin voi sanoa vaihtoajan elämästä, jota vietän lopulta vain pienen tovin. En sanoisi että harmaata, kyllä värejä on, ihan jo kevään kunniaksi. Kirsikkapuut kukkii ja joka paikassa on sellaista kevään vihreää, jota voi nähdä vain ihkaensimmäisten versojen aikaan.

Ehkä tätä yhtäkkistä tavallisuutta voi kutsua myös levollisuudeksi. Mulla on levollinen olo, ja asian toteaminen on itse asiassa hienoa. Olen taas sujahtanut tähän arkeen, missä kirjoitan ja kulutan mittaamattoman paljon aikaa oman pääni kanssa. Onneksi saan aika ajoin nauttia itseäni paremmasta seurasta.

Tomin vierailu muutti minut turistiksi yhden päivän ajaksi. Ihailin näkymiä niin korkealta, että viiden minuutin kuluttua paikalle istahtamisestani tunsin, että katselen alapuolellani ihan vain tavallista miniatyyrirautatierakennelmaa. Tutustuin kirjallisuuden alkulähteisiin upeassa John Rylandsin kirjastossa, ja join pintin olutta vuoden 2009 kaupungin parhaassa pubissa.

Sain uuden tuttavuuden, jonka tapasin uudelleen eilen. Ystävämielessä tän tyypin kohtaaminen teki mulle hyvää. Iltapäivän auringon lämmittäessä cokis vaihtui jäätelöksi, jäätelö teeksi ja iltapäivä lopulta alkuillan kävelyksi ja osin yhteisen kotimatkan taittamiseksi. En tiedä kuinka yleistä on kohdata ihmisiä joiden seurassa vain mutkattomasti viihtyy, ei ainakaan omalla kohdallani ihan jokapäiväinen tilanne. Siksipä nautin täysin rinnoin. Tän ihmisen seura jotenkin omituisesti teki musta kauniin (eikä nyt puhuta ulkoisista avuista), niin itserakkaalta ja/tai ylitunteelliselta kuin se kuulostaakin. Pieni kohtaaminen, paljon hyvää mieltä. Mihin mä edes joutuisin ilman muita ihmisiä pitämässä tasapainoa pilvien ja maankamaran välillä. Eilen olin yläilmoissa, tänäänkin vielä, vaikkakin tuhkapilvi alkaa pakottaa laskeutumiseen. Ehkä nyt on hetki pysyttävä maassa. Se ei tunnu pahalta, vaikka moni väittäisi muuta.

Hiljalleen ajatukset alkavat askaroida myös kotiinpaluussa (edellyttäen, että tulivuoret lakkaa purkautumasta ja todelliset tuhkapilvet hälvenevät viidessä viikossa). Sekään ei tunnu huonolta. Oon ennenkin sanonut tän: Vaihtoajan viehätys perustuu pitkälti siihen tietoisuuteen että aika vieraassa maassa on rajallinen. Oonpa huomannut sellaisen seikan tässä levollisuuden puuskassani, että alan oikein odottaa Suomen eloa ja arkea, mitä ikinä se tullessaan tuokaan.

Ps. Pitää nyt vielä mainita: näin eilen Ricky Gervaisin livenä. Oli tosi hyvä veto. Muistutus jälleen siitä että huumorin kukka on se kaunein kukka! Kertoisin mielelläni pari sen rutiinia (olen oppinut stand up -kämppikseltä et ne ei oo vitsejä), mutta tiedättehän mut, ei siitä mitään tulis...