Kohtaamisia kesäyössä. Tuttuja kasvoja ja leveää naurua. Tai tutut kasvot ja hymy joka piti liimata kasvoille.
Tajusin viime yönä sen mitä tarkoittaa että viha ja rakkaus on lähellä toisiaan. Sellainen tunne, että joku tarttuu sua kädestä kiinni kuin hukkuva, odottaen että kiskot sen kuiville. Yks pieni hetki johon mahtuu paljon menneisyyttä ja tätä hetkeä, tunteita ja epätietoisuutta. Tajuat, ettet pysty siihen, ei ole sellaista rantaa mihin kumpikin selviäisi. Ja sitten et tiedä että kumpi lopulta edes on hukkumassa ja kumpi selviää voittajana rannalle. Silti ei voi muuta kuin päästää irti. Siitä se viha syntyy, kun ei ole mahdollisuutta siihen mitä salaa haluaisi.
En tiedä miten toisen käy. Itse selviän kuiville, ja annan anteeksi. Elämä menee eteenpäin, enkä ole koskaan ollut pitkävihainen. Se olisi ajanhukkaa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti