Hyvä ihminen

Juna tuksuttaa kohti Edinburghia ja minä matkustan modernisti "töitä" tehden, langatonta hyödyntäen. Edessä on muutaman päivän irtiotto, joka tekee tähän saumaan aika hyvää. Oon aika jumissa tekstini kanssa ja sen kyllä kuuli taas tänään palautteesta (ja siitä miten "vastahakoisesti" otin sen vastaan). Oon ärsyyntynyt itselleni, kun en osaa kirjoittaa tarpeeksi hyvin ja selkeästi, vaikka periaatteessa pääni sisällä tiedän mitä mun tyyppien oikein pitäis tehdä. Toivottavasti parin päivän maisemanvaihdos avaa tukokset. Tää kirjoittaminen on tuskastuttavan vaihtelevaa puuhaa, välillä mennään hirveessä myötäisessä mut ykskaks saattaa tuuli kääntyä ihan toiseen suuntaan...

Juttelin kuluneena viikonloppuna paljon chatissä vanhan tutun kanssa. Keskustelun sävy vaihteli ratkiriemukkaasta syvälliseen - niin kuin kunnon keskustelussa pitääkin. Ehkä myöhäisellä (tai siis erittäin varhaisella) ajankohdalla oli osuutensa asiaan, kun tää henkilö sanoi että muistaa ajatelleensa meidän ensitapaamisella (mitähän siitä olis aikaa, vajaa kolme vuotta?), että voisin olla hyvä ihminen hänen elämäänsä. Mä jäin oikein miettiin sitä. Se on tosi nätisti sanottu.

Asia on askarruttanu mua siksikin että viime päivinä mulla ei oo ollu kauheesti semmonen hyvä ihminen -olo. Pienetkin jutut tahtoo ärsyttää. Noh, totuushan on etten ylipäänsä tahdo jaksaa ihmisiä, jotka muuttavat mielipidettään jatkuvasti, mut viime päivinä musta tuntuu et oon ollu sille vielä enemmän allerginen kuin tavallisesti. Mä oon aika toiminnan ihminen, hyvässä ja huonossa. Mua ärsyttää helposti jos joku on jossain vapaamatkustajana. Samalla mua ärsyttää itessäni se, et oon taas monesti päällepäsmärinä ja sillä ehkä vien tilaa muilta. Oliskohan tässä se konfliktin syy?

Loppuun vielä positiivinen nostatus: aurinko paistaa ja oon iloinen. Me ollaan just rannikolla. Toisella puolella silminkantamattomiin merta ja toisella lampaita laiduntamassa vihreillä kukkuloilla. Vitsit tää elämä on hyvä mulle, vaikken kaikkea hyvyyttä aina edes ansaitsis.