Lempeitä lauantain lauluja

Luin juuri kirjan Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. Ehkä olen taas herkällä tuulella, mutta on pakko myöntää, että teos ylitti ennakko-odotukset ja sai mut liikuttuneeks. Kirjan kieli oli tosi runollista, mikä alkuun vähän tökki, mutta kun pääsin luotuun maailmaan sisälle, tuntui haikealta jättää se viimeisen sivun oltua luettu.

Ehkä sen aiheutti tuo romaani, ehkä rauhallinen lauantain koti-ilta muutaman tiivistahtisen Helsinki-päivän perään, mutta yhtä kaikki olo on mietteliäs. Katselen ulos ja näen omenapuun lumioksin. Naapurit näyttävät jo olevan unessa, kun en näe valoja. Yksinäinen liekki lepattaa yön hämyssä. On aika vaikea uskoa, että vajaan seitsemän viikon päästä katselen ihan muunlaisia maisemia.

Junassa, palatessani Helsingistä oivalsin jotain tärkeää. Koen, että ulkomailla ollessani eheydyn. Tunne on liittynyt vahvasti niin Prahan aikaani, kuin sen jälkeen tekemiini matkoihin. Ehkä siksi olen jälleen palannut - ja jälleen lähdössä.

Silti oivalsin myös sen, kuinka määrittävä tekijä koti on. Ja kuinka nopeasti jostain paikasta, missä yöpyy säännöllisesti, tulee koti. Jotenkin olen ollut viime vuosina aika irrallinen sen asian suhteen. Ehkä sitä pitää lähteä ja palata niin monta kertaa, että ymmärtää, mihin kuuluu. Ehkä pitäisi kohdata joku, jonka kanssa tuntuu, että on kuin kotonaan. :)

Kaivoin levyhyllystä astetta kevyempää fiilistelymusiikkia, tällä kertaa valinta sattui Emma Salokoskeen. Aivan hillittömän hauska biisi täynnä hyvää fiilistä ja vielä osuvilla sanoilla, seuraavassa katkelma:

understand the beauty of emotions such as mine
an ocean-view and wine might ease the task
some motion would be fine and if i'm dancing out of time
you could always teach me all you do is ask

(Inside Each Other, sav./san. Tuomo Prättälä)