Joulun tilastoja

1 ajomatka vuosikymmenen pahimmassa lumipyryssä
2 katsottua elokuvaa
3 rasiaa suklaakonvehteja (JÄRKYTTÄVÄÄ!)
4 kävelylenkkiä (onneks tää korjaa vähän tuota edellistä kohtaa...)
5 luettua romaania

9 lautasta (sain lahjaksi)

liian paljon kinkkua
---

Tuosta voikin oikeastaan jo päätellä, kuinka pyhät sujuivat. Joulun juhliminen tuntui pienellä porukalla vähän vieraalta. Kukin uppoutui omiin ajatuksiinsa, vaikka ruokailuhetkinä oltiin yhdessä. Joulupäivänä ajatus joulusta alkoi helpottaa; oltiin jo voiton puolella. Hyvä kokemus oli myös jouluaamun kirkko, jonne tallustelin leppeässä (sitä on vissiin jo totuttu kylmään kun -10 ei enää tunnu missään) pakkassäässä jo ennen seitsemää. Monena vuonna olen kokenut, että se on oikeastaan itselleni tärkein jouluperinne. Saa hiljentyä ja olla hetken ihan rauhassa. Mut yks pikku ärsyyntyminen siihenkin liitty: miks ihmeessä ihmiset jemmaa virsikirjoja jos ne ei kumminkaan meinaa laulaa?! :D Pystyin laulamaan kirjan puutteessa vain 3/6 virttä. Enkeli taivaan ja Maa on niin kaunis soivat kauniisti, kuten aina.

Maria perheineen tupsahti meille tapanina, samoin kuin täti ja sen mies. Siskonpoika (pian kahdeksan kuukautta) toi odotetusti hyvää mieltä aurinkoisella olemuksellaan. Pikku mies osaa jo ryömiä ja jopa tehdä asiansa potalle! On se etevä. :) Manuelia tädin (nyt puhun itsestäni - ajatella, täti!!!) naama jaksoi naurattaa. Parempi tietty niin. Aika kurjaa jos toinen ois koko ajan parkunu kurkku suorana mut nähdessään.

Mua ilahdutti myös jouluna käydyt keskustelut siskojen ja isän kanssa. Pikku kärhämiä meille tuli Heidin kanssa, mut muuten oli aika sopuisaa. Marian kanssa vaihdettiin ajatuksia meidän lapsuusmuistoista. Kiintoisaa, kuinka samanlaisia mutta osin myös eroavia muistikuvia meillä oli. Yhtä mieltä oltiin siitä, että perheenä tehty reissu Ahvenanmaalle on yksi mieluisimmista perhemuistoista. Laulureissu Raumalle toi hauskat muistot pintaan: sieltä saatiin palkkioksi avaimenperät! :D Toivon, että voidaan joskus vielä jatkaa jutustelua asian tiimoilta.

Nyt möllötän taas Tampereella, ihanaa ja yksinäistä. Jopa outoa muutaman perhepäivän jälkeen. Tästä voinkin aloittaa kevyen valmistautumisen uuteen vuoteen. Hopeatunika roikkuu jo henkarilla, silloin on aika lähteä munkin ulkoilemaan ja katkaista pitkään jatkunu hiljaiselo. Onneks vuosikin vaihtuu vain kerran vuodessa... ehtii kerätä kunnolla juhlafiilistä!

Lopuksi vielä kiitos Turun suunnalle ja muille blogistani palautetta antaneille. Mukava kuulla, että jaksatte tätä lueskella ja että jotkut pohdintani saattavat upota muihinkin. :D