Mummoista ja vähän muustakin

En tahdo pysyä ajankulun perässä. Taas on torstai ja viikkoon sitten viime kirjoituksen onkin mahtunut monenlaista. Viime viikonloppuna juhlittiin Ellun ja Azizin häitä, Heidi ja Tuomas kävivät Tampereella ja itse ehdin piipahtaa Saarijärvelläkin, jossa tapasin Elmia ja Terhiä.

Elmin kanssa oli jälleen antoisa juttuhetki. Kauhistuttaa joka kerta kun Elmi puhuu ikääntymisestä ja kuolemasta - ja niitäkin aiheita toki sivutaan, sillä Elmin miehen Matin kuolemasta tulee pian tasan vuosi... En haluaisi ajatella sitä hetkeä, kun Elmiä ei enää ole. Mummoihmisten pitäisi vain pysyä. Miksei mummot lakkaa ikääntymästä, kun ne saavuttaa jonkun tietyn rajapyykin? Ne on niitä peruskallioita, joihin voi turvata, kun maailma myrskyää ympärillä. Niitä, jotka huokuvat vaikeissakin tilanteissa viisautta ja tyyneyttä. Sellainen Elmi on. Elmi pohdiskeli viimeksi, miten meistä onkaan alunperin tullut ystäviä ja vastasi pian omaan kysymykseensä, että taidamme olla sellaisia sielun ystäviä. Jaamme monia yhteisiä arvoja ja ajatuksia, pohdiskelemme elämänmenoa samalla tavalla - viis siitä, että välissämme on likimain 55 vuotta. En tiedä pitääkö tästä tulkita että olen henkisesti vanha tai Elmi henkisesti nuori; vahvasti kyllä veikkaan jälkimmäistä vaihtoehtoa! :) Yhtä kaikki koen ystävyytemme suurena rikkautena. Tunnen olevani etuoikeutettu, kun saan itselleni murusia Elmin lämmöstä ja viisaudesta.

Saarijärvellä oli muutenkin hyvä pistäytyä. Aika ajoin on hyvä nähdä ja palauttaa mieleen, mistä on lähtenyt. Saarijärvellä on valettu minun perustukseni. Siellä, pitkäaikaisten ystävien ja tuttavien keskellä voin olla aidosti se mitä olen. Siellä ihmisille on turha konstailla, sillä siellä kyllä tiedetään kuka olet. Yllättäen koen nuo tuntemukset nyt vapauttavina, toisin kuin lukioaikoina, kun kotipitäjästä halusi äkkiä pois hinnalla millä hyvänsä. Aika ja etäisyys muuttavat ihmistä niin, että juuret tulevat entistä tärkeimmiksi. Alan hiljalleen ymmärtää niitä, jotka matkaavat Karjalaan juuriaan etsimään. (Kuka ties teen sinne vielä joskus matkan itsekin, sillä isäni juuret ovat siellä suunnalla.)

Mitäs muuta. Sinkkuelämäkin on ollut viimeisen viikon ajan ihan siedettävää. Tapasin perjantaina ihan kiinnostavan tapauksen - ei sillä että siitä tulisi mitään tai edes toivoisin siitä mitään, mutta on lohdullista, että edelleen on about ikäisiäni vapaita fiksuja miehiä sentään olemassa. Tieto siitä riittää, sillä uskoa asian suhteen kokeillaan tämän tästä kaikkien ääliöiden muodossa. Tällä en tarkoita ketään tuttuja vaan niitä urpoja joita kaupungin yössä yleensä kohtaa ja jotka aloittaa jutustelun (kännisellä) repliikillä "käyksä usein täällä"...

Suht aktiivista aikaa on siis tullut elettyä. Edellä mainittujen lisäksi tällä viikolla olen ehtinyt käväistä muun muassa levyjulkkareissa ja tehdä parini kanssa elokuva-analyysin valmiiksi. Tänään pulahdin Nässyssä - kyllä se vaan on totta, että jääkylmä järvi palauttaa mieleen sen mikä on tärkeää. Elän ja hengitän, onko mahtavampaa!