Oon ollu niin kauan Suomessa että takapihan omenapuun kukintakin ehti jo mennä. Reilu viikko on taas hujahtanut ohi käsittämättömän nopeasti ja tuntuu että Englannin ajasta olis ainakin jo kuukausi. On tapahtunut niin paljon. Aloitan kotiinpaluusta:
Kun saavuin takaisin, Suomi oli sateinen ja kolea. Sydän hyppäsi kurkkuun kun bussi kiihdyttiä ramppia pitkin motarille. Luulin että kuski lähti väärälle kaistalle.
Tampereen kotona oli ihania yllätyksiä odottamassa. Ainakin isäni oli vilpittömän iloinen kotiinpaluustani. Vai mitä sanotte ruusukimpusta, suklaasta, tervetuliaiskirjeestä ja muutamasta muusta yllätyslahjasta?
Omenapuu todella oli komeassa kukassa. Muutenkin takapiha näyttää ihanan vihreältä, joskin oman tontin osalta myös hoitamattomalta. Tänään sentään laitoin terassia kuntoon ja koekäytin uuden grillin Tomin suosiollisella avustuksella.
Ensimmäinen viikonloppu Suomessa meni vauhdikkaasti häissä (à la M&T). Kaason tehtävät hoituivat ja puheestakin selviydyin suurista epäilyksistä huolimatta itkuun purskahtamatta. Häät oli kauniit ja tunteelliset, niin kai ne aina.
Saarijärvellä ehdin viettää kunnolla aikaa myös Elmin kanssa. Samoin Terhin ja Markuksen luona oli ihana poiketa. Niiden Mörkö-kissa on aikamoinen sylielukka.
Tän viikon alussa suuntasin taas Helsinkiin. Sielläkin oli kivaa. Harmi vaan että opiskelut haittaa harrastuksia, eiku siis töitä. Aika mielenkiintoisia tapahtumia ja tuotantoja olis tulossa tv-rintamalla, mutta koitan nyt pysyä päätöksessäni että hoidan ensin nämä opinnot alta pois... Aika vaikeata se on. Toivottavasti pääsisin tekemään jotain, edes vähän, sillä hinku ammattimaailmaan alkaa olla jo kova.
Kaiken tapahtuneen jälkeen tuntuu vaikealta keskittyä kirjoittamiseen. En malttais istua aloillani, en. Tätä se tahtoo täällä Suomessa olla. Mutta siitä olen huojentunut, että ikävä Englantiin ei vaivaa. Elämä täällä on imaissut mukaansa, vaikkakin tänä iltana tunnistin pienen haikeuden, joka sydäntäni hipaisi...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti